Eero Hakola muutti navetan verstaaksi pienessä Etelä-Pohjalaisessa Jurvan kylässä vuonna 1963. Huonekaluja alkoi syntyä ja tuotteita alettiin ennakkoluulottomasti kuljettaa ympäri Suomea. Inspiraatiota haettiin Kööpenhaminasta asti.

Läpi vuosikymmenten, kuten tänäkin päivänä, laadusta ollaan valmiit maksamaan. Kolme sukupolvea myöhemmin Hakola edustaa edelleen laadukasta, pohjalaista käsityöperinnettä ja huonekalutuotantoa. Sohvat ovat tulleet samasta tehtaasta jo yli 50 vuoden ajan.

“Hakola on erittäin arvostettu ja pitkät perinteet omaava yritys. Tuotteiden pitää olla linjassa yrityksen brändin ja arvojen kanssa”, kertoo Nisa-tuotteen myyntipäälikkö Mikko Jokela.

Kahden perheyrityksen yhteistyössä korostuu vahva tahtotila

 

Brändituotteet suunnitellaan tinkimättömästi Hakolan arvojen mukaisesti. “Meidän missiomme on säilyttää ja kehittää Jurvalaista käsityöperinnettä, arvostaa jokaista tekijää, materiaalia ja työvaihetta sekä pitää tuotanto Suomessa. Huomasimme heti että Nisalla tehdään töitä samalla ajatusmaailmalla kuin meillä, ollaan sitoutuneita ja halutaan palvella” sanoo Hakolan luova johtava Annaleena Hämäläinen.

———-
Hakolalle pohjalaisen puuseppäperinteen jatkaminen ja uudistaminen on kunnia-asia. Yhdessä nuorten suomalaisten suunnittelijoiden kanssa luodaan tuotteita, jotka kestävät sukupolvelta toiselle. Hakolan on perustanut Annaleena Hämäläisen isoisä Eero Hakola vuonna 1963 ja tuotanto toimii edelleen samoissa tiloissa Pohjanmaan Jurvan kylässä.

Nisa-Tuotteen valikoimissa ovat vahvasti esillä ekologiset ja esimerkiksi kierrätysmateriaaleista tehdyt tuotteet. Kysy asiantuntijoiltamme miten voimme korostaa oman yrityksesi arvoja promotuotteiden kautta.