Nurmijärven Ilvesvuoressa sijaitseva 3000 neliön tehdas vastaa teenjuonnin voimakkaaseen kasvuun Suomessa. Täällä valmistetaan myös maamme suosituin maustettu tee, Keisarin morsian, sekä hurmaavan makuiset Muumi-teet. 40 vuotta toiminut Nordqvistin teetalo on nostanut laadukkaan teen yhdeksi suomalaisten lempijuomista. Tuotteita matkaa Ilvesvuoresta myös Venäjälle, Baltiaan, Iso-Britanniaan sekä Japaniin.

Laadukkaan teen lisäksi Nordqvist uskoo kauniisiin pakkauksiin sekä vahvaan ja yhtenäiseen brändiin. Tuttu vihreä väri ja logo ovat tyylikkäästi esillä tehtaan ulkoasussa, tuotantolinjan työntekijöiden vaatetuksessa, tuotepakkauksissa sekä edustusasuissa. Yhtenäinen ja huoliteltu ilme antaa teelle kuuluvan ylellisen laatuvaikutelman ja korostaa perheyrityksen vahvaa yhteishenkeä.

Hienostuneet aromit vaativat kovaa työtä

 

“Nordqvist-brändi on kehittynyt ajan saatossa nykyiseen muotoonsa, vahvaksi ja tunnistettavaksi. Olemme tuoneet rinnalle myös lisäarvoa tuottavia ilmiöitä, kuten Japanin markkinoilla hyvän vastaanoton saaneet Muumi-tuotteet”, kertoo Nordqvistin luova johtaja Jari Mayer.

Teen valmistuksessa työvaatteet joutuvat kovaan kulutukseen, markkinoinnissa brändituotteiden pitää vastata tuotteen laatua. Luovan johtajan tehtävänä on valvoa ilmeen ja yrityskuvan yhtenäistä linjaa kaikissa kohtaamisissa. “Työvaatteet altistuvat meillä kovalle kulutukselle, eli tuotteiden kestävyys on hyvin tärkeää. Vaatteet ja muutkin tuotteet merkitään aina brändiohjeistuksen mukaisesti”, Mayer summaa

———-

Nisa-Tuote vastaa Nordqvistin työ- ja edustusvaatteiden tuottamisesta. Laaja mallisto palvelee henkilöstöä läpi tuotantoketjun ja värivalikoimalla pystytään vastaamaan myös Nordqvistin brändiohjeitukseen.