Rakennuskonevuokraamo Cramo näkyy siellä missä rakennetaan. Euroopan johtavaan alan konserniin kuuluva Boels-Cramo-konserni palvelee Suomessa 17 000 asiakasta eri toimialoilta. Cramon palvelulupaus rakentuu tukevaan kolmikantaan; saatavuuteen, toimivuuteen ja täsmällisyyteen.

Cramon moderni ja innovatiivinen ote näkyy sähköisinä palveluina. Monimutkaisten hankkeiden selkeyttäminen kiteytyy Työmaasuunnitelma-työkaluun, jolla koko rakentamisen aikaisen kalustotarpeen voi laskea vain 20 minuutissa.

Tuoreeltaan hiottu brändistrategia korostaa erottautumistekijöitä. Rent. Work. Repeat. konsepti kuvastaa nykyaikaisella tavalla lupausta helppoudesta ja yksinkertaisuudesta, jolla asiakas onnistuu. Uudistettu viesti välitettiin asiakkaille kiinnostavalla tavalla.

“Uusimme brändistrategiaamme keväällä 2021. Lupaamme asiakkaalle helppoa asiointi ja vaivatonta konevuokrausta, jotta heillä jää aikaa ottaa rennommin. Tästä ajatuksesta syntyi myös idea tarjota asiakkaille kesälahjaksi mukavat ja miellyttävät alusvaatteet, uudella markkinointikonseptilla höystettynä tietenkin. Tuotteeksi valikoituivat laadukkaat Craftin urheilu-alushousut”, kertoo Cramon markkinointipäällikkö Kaisa Tiira-Vahala, ja jatkaa

“Lähetyskampanja sujui kovan hässäkän keskellä, lomakauden painaessa päälle, todella hyvin. Nisa toimitti pitkälle yli 1000 paria brändättyjä Craftin merkki-boksereita suoraan asiakkaille”.

Edustusvaatteet suunniteltiin yhdessä käyttäjien kanssa – tilaukset kulkevat sujuvasti oman järjestelmän kautta

 

Cramon asiakasrajapinnassa työskentelee reilut 100 toimihenkilöä, jotka edustavat yritystä myynnin ja markkinoin tilanteissa. Toimihenkilöiden uuden työvaatemalliston suunnitteluun osallistettiin johdon ja Nisan asiantuntijoiden lisäksi itse käyttäjät.

Tuotteiden tärkeimpänä tekijänä on laatu ja toimivuus, valikoiman tulee huomioida laajan käyttäjäryhmän erikoistarpeet ja toiveet, yhtenäisenä linjana.

Laajan kilpailutuksen myötä käynnistynyt yhteistyö vastaa tuotteiden lisäksi myös toimituksellisiin vaatimuksiin. “Kaikki brändituotteet kulkevat oman tilausjärjestelmän kautta. Siihen sovitettava integraatio toimittajan oman järjestelmän kanssa ei kaikilta onnistu”, Tiira-Vahala huomauttaa.

Cramo hyödyntää aktiivisesti laadukkaita tuotelahjoja asiakassuhteiden ja brändimielikuvan kehittämiseen. Tulevaisuuden suunnitelmissa siintää oma vaatemallisto. Palvelulupauksen kolmikanta saatavuudesta, toimivuudesta ja täsmällisyydestä, sekä tietysti laadusta toteutuu myös brändituotteiden osalta.

“Olen ollut tosi tyytyväinen yhteistyöhön. Meidät pidetään ajan tasalla varastoista ja toimituksista, ollaan proaktiivisia ja joustavia, asiakaspalvelu on luotettavaa – näitä asioita meillä arvostetaan”, Tiira-Vahala summaa.

———-

Cramo on täyden palvelun rakennuskonevuokraamo, joka tarjoaa myös rakentamista, saneeraamista ja kunnossapitoa tukevia palveluja. Cramon palvelut lisäävät asiakkaiden tehokkuutta ja tuottavuutta työmaapalveluiden ja digitaalisten ratkaisujen avulla.
Nisa-Tuote tarjoaa kokonaisvaltaisen tuotanto-, varastointi- ja toimituspalvelun suurillekin määrille laadukkaita brändituotteita. Oman maahantuonnin kautta voidaan tuottaa yksilöityjä vaatemallistoja, räätälöidyt tilauspalvelut tehostavat ja helpottavat tuotteiden tilausta ja hallintaa.

Nisa-Tuote tarjoaa kokonaisvaltaisen tuotanto-, varastointi-  ja toimituspalvelun suurillekin määrille laadukkaita brändituotteita. Oman maahantuonnin kautta voidaan tuottaa yksilöityjä vaatemallistoja, räätälöidyt tilauspalvelut tehostavat ja helpottavat tuotteiden tilausta ja hallintaa.